Ladataan traileria...

AFF: Yö kolhoosissa

K-18
AFF: Yö kolhoosissa

YÖ KOLHOOSISSA la 5.9. – su 6.9. alkaen klo 22.15 / Vapaa pääsy.


Vietä yö vaihtoehtoisella maaseudulla, yhteisomistuksen ja yhteislaulun onnelassa! YÖ KOLHOOSISSA kutsuu ennakkoluulottomat katsojat matkalle naapurimaamme eilispäivään, jolloin heinänteko sujui soitellen, traktoriarmeijat vyöryivät pelloilla ja pahin vihollinen oli tsaarinaikaa nostalgisoinut kulakki. Yön elokuvat ovat pääosin suoraan raa'asta ytimestä, Stalinin valtakaudelta, mutta muutama tuoreempikin välähdys on eksynyt sekaan Suomi–Neuvostoliitto-seuran ehtymättömistä arkistoista.

 

Kellon ympäri jatkuva agraariseikkailu täyttää Sherylin kankaan yksinomaan alkuperäisten, 16- ja 35-millisten filmikopioiden väreilyllä.

 

klo 22.15

Ivan Pyrjev: KUBANIN KASAKAT

Кубанские казаки. Neuvostoliitto 1949. 35mm. 112'. Suom. tekstit. S.

 

Kolhoosiyön itseoikeutettu käynnistäjäelokuva on tietysti Ivan Pyrjevin (1901–68) Kubanin kasakat, joka tarjoillaan ilotulitusmaisen räiskyvänä Sovcolor-kopiona. Maatalousarjen sankarillisuutta sinfonisesti juhliva avausjakso lukeutuu musikaalihistorian kuolemattomiin. Aamu koittaa maaseudulla, pellot ovat kuin luomiskertomuksen jälkeisessä, siunatussa tilassa. Kamera-ajo vainioiden yllä, kiihtyvää musiikkia; äkkiarvaamatta kuviin ilmestyy tähkäpäitä viiltäviä puimureita ja iloisesti laulavia neuvostotyöläisiä. Elonkorjuun vaiheet havainnollistetaan kiihkeän, miltei hysteerisen hoilailun siivin.

 

Kenen tahansa muun kuin Pyrjevin käsissä tästä kaikesta olisi tullut silkkaa roskaa. Neuvostomusikaalin mestarilla oli kuitenkin taito tasapainotella sellaisilla alueilla, jotka olivat suvereenisti hyvän ja huonon maun määritteiden ulottumattomissa. Estoton hyväntuulisuus ja romantiikka tunkeutuivat hänen elokuviinsa keskellä sotaa ja ankarimpia stalinistisia vainoja, ilman pienintäkään valhetta. Kenties aito musikaali-ilo on löydettävissä vain äärimmäisen painostavissa oloissa? Harvoin muistetaan, että Laulavat sadepisaratkin syntyivät Korean sodan ja kommunistihysterian ristipaineessa, Gene Kellyn itsensä häilyessä mustan listan rajamailla...

 

Meyerholdin ryhmässä ja Eisensteinin Proletkult-teatterissa uransa näyttelijänä aloittanut Pyrjev oli kaikkea muuta kuin vainottu taiteilija. Stalin-palkintoja ja muita suosionosoituksia suorastaan satoi hänen syliinsä, olipa hän hetken jopa Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen. Hänellä oli pokkaa asettua vastahankaan järjettömimpien ylhäältäpäin saneltujen linjausten – kuten 1940–50-lukujen antisemitisen kampanjan – kanssa. Loppu-urallaan Pyrjev tukehdutti itsensä arvovaltaisten Dostojevski-tuotantojen alle; hänen parhaat vuotensa ovat yhtä kuin yhteistyö säkenöivän vaimonsa Marina Ladyninan (1908–2003) kanssa. Kaksikon parhaimmistoa edustavat mm. kansantalouden saavutusten näyttelystä pidäkkeettömään lyriikkaan ponnistava He tapasivat Moskovassa (1940) sekä traktoristimusikaali Iloiset toverukset (1939). Kubanin kasakoissa Ladynina tosin jäi ensimmäisen kerran urallaan altavastaajaksi, nuoren ja hehkeän Klara Lutshkon (1925–2005) läpimurron jalkoihin. Ladyninan tähti hiipui nopeasti 1950-luvun koitettua.

 

Mustanmeren itärannalla Kubanissa eläneet kasakat kohotettiin näihin aikoihin elokuvan aiheeksi myös toisessa merkittävässä kolhoosikuvauksessa, Juli Raizmanin Kultaisen tähden ritarissa, jonka päähenkilö on sodasta sovhoosiin palaava kasakkatankisti. Kubanin kasakat olivat Neuvosto-Venäjän sisällissodassa asettuneet voimakkaasti vastustamaan neuvostovaltaa, ja perustaneet alueelle lyhytikäisen Kubanin kansantasavallan. Toisessa maailmansodassa he olivat kuitenkin kunnostautuneet puna-armeijan sotilaina, minkä ansiosta heidät rehabiloitiin näyttävästi.

 

 

klo 00.30

Josif Heifitz & Aleksandr Zarkhi: HALLITUKSEN JÄSEN

Член правительства. Neuvostoliitto 1940. 16mm. 104' + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. S.

 

Kolhoosifilmien lajityyppi tuotti lukuisia feministisen elokuvan pioneeritöitä ja klassikoita. Hallituksen jäsen on yksi varhaisimmista täysin päämääräisistä pyrkimyksistä taistella naisten tasa-arvon puolesta maaseudulla. Päähenkilö on miehensä hakkaama nuori ja kouluttamaton maalaisvaimo Aleksandra, joko kohotetaan äkkiarvaamatta kolhoosin johtajaksi. Nimitys hoituu miltei yhtä uskottavasti kuin Uunon valitseminen tasavallan presidentiksi, mutta toisin kuin Suomessa, neuvostoviranomaisten intuitio osoittautuu pettämättömäksi: Aleksandrasta tulee nerokas johtaja, joka puhdistaa kolhoosin jämähtäneestä kulakkimentaliteetista henkensä kaupalla. Pääosan tulkitsee hentoudesta jämäkkyyteen kohoava Vera Maretskaja (1906–78) läpimurtoroolissaan.

 

Tarina sijoittuu vuoteen 1930, eli kollektivisaatio on vielä kesken ja hyvin kriittisessä vaiheessa. Vihollisia on kaikkialla, niin valtiontilojen johdossa kuin aviovuoteessakin. Mustavalkoisesta vihollispropagandasta ei Hallituksen jäsenessä silti ole kyse: kaikkea sävyttää syvän humanistinen usko yksilöiden kykyyn muuttua paremmiksi ihmisiksi. Aleksandran hahmo saattaa olla hieman naivistinen, hieman "liian hyvä ihmiseksi" kautta linjan; sen sijaan hänen väkivaltaisesta juopporentusta naisen esimerkin kautta esimerkilliseksi työläiseksi kasvava aviomiehensä saattaa olla elokuvan todellinen, ambivalentti voimakeskus.

 

Josif Heifitz (1905–95) ja Aleksandr Zarkhi (1908–97) ovat yksi neuvostoelokuvan monista mestarillisista ohjaajaduoista (muita ovat mm. Kozintsev-Trauberg, Vasiljev-veljekset ja Alov-Naumov). Kaksikon yhteistyö purkautui vuonna 1950, minkä jälkeen molemmat jatkoivat 1980-luvulle saakka menestyksekkäästi tahoillaan – eritoten Heifitz, joka vuonna 1960 loihti yhden rakastetuimmista neuvostoelokuvista, Tšehov-filmatisoinnin Nainen rannalla.

 

 

klo 02.30

KOLHOOSIDOKUMENTTEJA UZBEKISTANISTA. S.

 

R. Rahimbaev: IHMINEN JA AAVIKKO. Человек и пусмыня. Neuvostoliitto (Uzbekistanin SNT) 1965. 16mm. 20'. Suom. selostus.

 

NEUVOSTOTILAN JOHTAJA. Neuvostoliitto (Uzbekistanin SNT) 1967. 16mm. 20'. Suom selostus.

 

Kolhoosiyön pimeimpiä tunteja valaisee kaksi häikäisevän kauniissa väreissä hehkuvaa kopiota, jotka molemmat ovat Uzbekistanin lyhytfilmistudion tuotantoa 1960-luvulta. Uzbekistan ehti laajemminkin ottaen kehkeytyä Keski-Aasian merkittävimmäksi elokuvatasavallaksi sellaisten nimien kuin Kamil Jarmatovin, Eljar Ismuhamedovin ja Ali Hamrajevin myötä. Maan dokumenttituotanto edusti samaa korkeaa tasoa.

 

”Ihminen ja aavikko – ovatko ne ystäviä vai vihollisia?” kysyy samanniminen elokuva alkujohdannossaan. Alkukuvat ovat maagisia: iättömältä tuntuva kamelikaravaani vaeltaa erämaassa. ”Mutta aavikko muuttuu.” Kamelinsorkan alle ilmestyy asfaltti, ohi kiitää moottoripyöriä ja linja-autoja, ratsastaja joutuu pysähtymään liikennevaloihin. Jatko juhlistaa inhimillisen peräänantamattomuuden ulottuvuuksia. Ihminen tuo aavikolle joet kanavien ja sateen kastelulaitteiden muodossa, ja pystyttää dyynien keskelle kangastuksilta vaikuttavia taajamia vehreine viljelyksineen.

 

Neuvostotilan johtaja jatkaa siitä, mihin Hallituksen jäsen jäi, ja näyttää ansioituneen valtiontilan johtajattaren eläkepäiviensä kynnyksellä. Historiaa käydään läpi klassisesta neuvostoperspektiivistä käsin: Keski-Aasiassa taistelu ihmisoikeuksien puolesta tiivistyi naisten vapautumiseen hunnuistaan.

 

 

klo 03.15

Wilho Ilmari: YLI RAJAN

Suomi 1942. 16mm. 80' + kelanvaihtotauko. Suomenkielinen. K-16.

 

Käsite ”rajat ylittävä rakkaus” on tuskin koskaan saanut yhtä konkreettista ilmiasua kuin tässä elokuvassa. Eletään 1930-lukua, Neuvostoliiton ja Suomen välillä kohoava raja erottaa rakastavaiset (suomalainen Joel Rinne ja inkeriläinen Irma Seikkula) toisistaan. Jokainen talvinen myrsky-yö merkitsee mahdollisuutta kulkea vartiosotilaiden ohi mielitietyn luo. Rajavyöhykkeen hämärät metsähanget, piikkilangat ja tuivertava puhuri muodostavat mieleensyöpyvän Alueen, joka edustaa eräänlaista esi-Tarkovskia paria vuosikymmentä ennen Ivanin lapsuutta.

 

Suden hetkenä Sherylin kankaalle lävähtävä Yli rajan edustaa kolhoosiyön ainoata "ulkopuolista" näkemystä kompromissittoman kunniakkaalla tavalla. Fasistisessa Italiassa Venetsian filmiolympialaisissa palkittu elokuva sensuroitiin sodan jälkeen vihollispropagandana, minkä jälkeen sitä ei nähty missään liki viiteenkymmeneen vuoteen. Mistään mustavalkoisesta näkemyksestä ei silti tässä – kuten ei muissakaan yön elokuvissa – ole kyse. Rajan molemmin puolin elää suomalaisia, joista jokaisella on monimielinen suhde sekä suurtilallisten riistämään heimokotiinsa että juopottelevien sotilaiden terrorisoimaan neuvostomaahan.

 

Kolhoosiyössä tämä "kirottu mestariteos" esitetään alkuperäiseltä sota-ajan kiertuekopiolta, melko naarmuiselta sellaiselta. Muita elokuvateatteriesitykseen kelpaavia versioita ei ole olemassa, joten ainutlaatuista tilaisuutta ei kannata missata yöunien menetyksenkään uhalla!

 

Kotimaisen kaanonin ulkopuolelle tipahtanut, maineikas teatterimies mutta laiminlyöty ohjaajamestari Wilho Ilmari (1888–1983) näyttelee elokuvassa muristen saappaita vääntävää kolhoosisuutaria.

 

 

klo 04.45

KOLLEKTIIVIVILJELYN PIONEEREJA. S.

 

VÄLÄHDYKSIÄ NEUVOSTOLIITOSTA 60. Ро Советскомч Союэч кино альманах N 60. Neuvostoliitto 1969. 16mm. 10'. Suom selostus.

G. Frank: KOLHOOSIN PUHEENJOHTAJA. председатель колхоза. Neuvostoliitto (Latvian SNT) 1970. 16mm. 15'. Suom. selostus.

 

Välähdyksiä Neuvostoliitosta oli 1960-luvulta 1980-luvulle tuotettu uutiskatsaussarja, jonka kohdeyleisönä monikielisistä alkuteksteistä päätellen olivat ennen kaikkea ulkomaiset katsojat. Sympaattisten Sputnik-animaatioiden rytmittämässä katsauksessa numero 60 vieraillaan Leninin kollektiivitilalla, jonka perustivat lokakuun vallankumouksen jälkeen Yhdysvalloista takaisin kotimaahansa siirtyneet venäläiset paluumuuttajat.

 

Kolhoosin puheenjohtaja on lyhyt henkilökuva ”suurenmoisesta ihmisestä”, latvialaisesta kolhoositilan puheenjohtajasta, joka aloitti uransa sirkuksessa, ja johti alueensa maatalouden kollektivisointia 1940-luvun lopulla.

 

 

klo 05.15

Boris Dolin: HARMAA ROSVO

Серый разбойник. Neuvostoliitto 1956. 16mm. 67' + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. K-8.

 

Harmaassa rosvossa eläintilan arkea uhkaa kulakkejakin pahempi vihollinen: nelivarpaisen hukan johtama susilauma. Kolhoosilaiset varustetaan kivääreillä lapsia myöden, minkä jälkeen alkaa kesästä talveen ulottuva jahti. Tarinan pidettävin hahmo on tietysti itse takaa-ajettu, häikäilemätön susi – olivathan Dovzhenkon elokuvienkin ilkeät kulakit aina kiehtovampia persoonia kuin kirkasotsaiset kommunistit.

 

Valistushenkinen Harmaa rosvo havainnollistaa susien elämää näppärien viihdekehysten puitteissa nuoremmalle katsojakunnalle. Välillä dokumentaarinen materiaali tosin on melko raakaa, tuoden mieleen sekä Frank Buck -pätkät että mondoeksploitaation ylilyönnit... Siksi tämäkin lastenleffa on hyvä katsella ennen päivänvalon sarastusta.

 

Alkujaan värillinen elokuva esitetään mustavalkoisena kolhoosiversiona.

 

 

klo 06.45

KOLMANTEEN VUOTEEN LÄHDETTÄESSÄ

Всмчная в третий решающий. Neuvostoliitto 1973. 16mm. 10'. Suom. selostus. S.

 

Välähdyksiä yhdeksännen viisivuotissuunnitelman (1971–75) toteuttamisesta eri puolilla Neuvostoliittoa. Puimuriarmeijat rynnivät muodostelmissa kääpiövaltioiden kokoisilla pelloilla, tehtaat sylkevät taivaalle mustaa evankeliumiaan, NKP:n keskuskomitea tutkii tähkäpäitä, tolkuttomilta tuntuvat tuotantoluvut valuvat katsojan silmien edessä... Parhaimmillaan tämä lyhytelokuva yltää samaan, hurmioituneeseen vireeseen kuin Vertov industriaalisinfonioissaan.

 

 

klo 07.00

Viktor Ivtshenko & Isaak Shmaruk: NÄKEMIIN, MARINA

Судьба Марины. Neuvostoliitto (Ukrainan SNT) 1954. 16mm. 100' + kelanvaihtotauko. Suom. / ruots. tekstit. S.

 

Maratonin viimeiset tunnit vietetään ukrainalaisten kolhoosinäkyjen parissa. Näkemiin, Marina on kokoava teos yön aikana nähtyjen feminististen elokuvien ketjussa, joita valikoiman ulkopuolella täydentävät mm. sellaiset merkkiteokset kuin Pudovkinin Kotiinpaluu ja Sergei Gerasimovin Vain kylälääkäri.

 

Jälleen kerran kyse on klassisen naiskuvan (miestään varten elävä vaimo) korvautumisesta uudella, modernilla ihanteella (työ yhteisön hyväksi). Ailahteleviin miehiin tukeutuminen osoittautuu kestämättömäksi elämänsuunnaksi, mutta työ on rakastaja, joka ei petä. Marinan mies on lähetetty opiskelemaan agronomiksi Kiovaan, ja hän palaa varsinaisena kusipäänä, haluten eroon vaimostaan tämän sivistymättömyyden takia. Nykykatsoja luo omia – joskaan ei välttämättä täysin vääriä – kaksoismerkityksiä kohtaukselle, jossa mies tuskailee Marinan latinantaidottomuutta: "Minä olen homo. Homo! Vaikka tuskin sinä edes tiedät, mitä homo merkitsee..." Tästä alkaa karvaasti pettyneen Marinan matka neuvostoyhteiskunnan huipulle, kohti työn sankarin arvonimeä – ja mikä suloisinta, myös miehensä uuden naisystävän ihailemaksi esikuvaksi...

 

Näkemiin, Marina näytetään mustavalkoisena kiertuekopiona, joka tätä nykyä lienee elokuvan ainoa Suomessa säilynyt, esityskelpoinen versio.

 

 

klo 09.00

Aleksandr Dovzhenko: MAA

Зeмля. Neuvostoliitto (Ukrainan SNT) 1930. 16mm. 75' + kelanvaihtotauko. Musiikkiraidalla varustettu mykkäelokuva, eng. välitekstit. S.

 

Fantastisen pelkistetyllä nimellä varustettu Maa on kuuluisin kaikista neuvostoliittolaisista maatalouselokuvista, jota ilman kolhoosiyö olisi tuomittu jäämään pelkäksi varjoksi omasta ajatuksestaan. Vanhan ja uuden maailman, yksityisomistuksen ja kollektivisaation ristipaineessa syntynyt teos alkaa ajattomasta taru-universumista auringonkukkien keskeltä, kohottaen ikuisten legendojen joukkoon vielä yhden, nuoren kommunistin ja hänen murhaajansa tarinan.

 

"Maa on suurin kaikista maanviljelystä käsittelevistä elokuvista, koska se seuraa johdonmukaista filosofiaa: filosofiaa raskaana olevasta maailmasta, jonka kätilönä toimii loputon kauneus." (C.A. Lejeune). Kuolemasta versoo väistämättä elämää, luonnon suuri sykli ei pysähdy ajoittaisista huudoista huolimatta. Kuvat marttyyrin kasvoja hyväilevistä omenapuun lehdistä ja virtsalla jäähdytettävästä traktorista kohoavat saman, biologis-myyttisen mosaiikin tasa-arvoisiksi palasiksi.

 

Aleksandr Dovzhenko (1894–1956) on Ukrainan elokuvataiteen sykkivä sydän, jonka nimeen on väsymykseen asti liitetty sellaisia luonnehdintoja kuin "runollinen" tai "lyyrinen". Ja kuitenkin osuvampia laatusanoja on mahdotonta löytää tekijälle, jonka maailmankuva rakentui intohimoiselle elämän rakastamiselle, ja jonka kauneimmat teokset – Aerograd, Ivan ja Maa – syntyivät holodomorin kynnyksellä ja sen aikana.

 

Artova Film Festival järjestetään kuudetta kertaa 4.-6.9.2015. Festivaali muuttaa ihka oikeaan elokuvateatteriin Kino Sheryliin, mitä juhlistetaan tuntuvien ohjelmistolaajennuksien kautta: elokuvatarjonta paisuu yli kolminkertaiseksi. Festivaalin ytimessä säilyy tuttuun tapaan elokuvakilpailu, mutta sen ohella juhlitaan luovan taiteen villeimpiä ulottuvuuksia - säröä, rosoa, kummallista ja kiehtovaa. Laitakaupungin hämärissä uskalletaan näyttää elokuvia, joista keskustassa voidaan vain haaveilla. Luvassa on avant garde –elokuvia aidoilta filmikopioilta, AFFin lyhytelokuvien kilpailunäytökset, neuvostotunnelmaa kolhoosiyössä sekä arkistonäkyjä Arabian tehtaalta. Ja mikä parasta, kaikki näytökset ovat ilmaisia!